Jänisjahti

Hurraa!

Pari viikkoa sitten ihmisten kanssa koettu riemuisa valkoinen höttö laskeutui (no, ainakin vähäisissä määrin) tähdistä maan kamaralle. No, illan jo laskeudutua meitsi lähti toisen ihmisen kanssa "vääntämään torttuja" (jotka harmikseni ihmiseni aina kerää talteen eikä anna jättää niitä ystävieni tutkittavaksi).

Ensihädästä toivuttuani ja paikallisen puiston nurkkia kolutessani havahduin outoon hahmoon!

Ylempänä puistossa, rinteellä, loikki ja ravasi ihmeellinen valkoinen eläin. Ei ollut lyhyet jalat eikä siro pitkä kuono. Korvatkin olivat hoikemmat - ja pystyssä. Päättelin äkkiä että kyseessä saattaisi olla puudeli, ne kun ovat monasti pörröisen valkoisia. Tämä ei kuitenkaan haukkunut, pälyili vain pysähdellessään aivan kuten olisi koko ajan takaa-ajettu. Ihme elukka.

Ihmiseni totesi edessämme olevan "jäniksen" (siis ilmeisesti se ihana antelias olento, joka jättää niitä maistuvia pillereitä kaikkialle maastoon kaikkien iloksi). Siitähän riemu sitten alkoikin, lähdimme rinta rinnan laukkaamaan kohti tuota taivaalta pudonneen tavaran väristä otusta.

Ihmiseni kuitenkin juoksi vain kahdella jalalla (ja vain vähän pidemmällä askeleella :) ja aloitti hetken huvin jälkeen toppuuttelemaan. Emme muka saisi nopeaa elukkaa kiinni. Pyh, sanon minä! Olisi vain päästänyt minut irti!

Odotahan vain, "jänis". Me näemme vielä ja silloin käpälämäkeen loikkiminen ei auta, jos vain pääsen eroon ihmisestäni. Haluan vain pysäyttää ja kiittää niistä ihanista makupaloista!