8.2.2008
Stratekiset mitat ja ilmastonmuutos
Kaikkea sitä nartun elämään kuuluukin, viimeisimpänä vouhotuksena nämä vertahyytävät stratekiset mitat. Kuvittelin tähän saakka, että suureilla, määreillä ja mittayksiköillä pelaaminen olisi ainoastaan ihmislajin neuroottinen käyttäytymispiirre, mutta kaikkea sitä mäyräkoira luuleekin! Johan tuli eteeni se päivä, kun tämäkin narttu nähtiin mittanauhan kanssa keikistelemässä nakkipaketin* edessä. Syynä ei puudelimaisuuteeni ei ole suinkaan turhamaisuus, eivatkä eläinlääkärini vaatimukset, vaan lookisesti ilmastonmuutos. Ulkoilu Ullanlinnassa tammi-helmikuussa on ihan toista kuin juoksentelu Jonkujärven jäällä reilut 700 kilometriä pohjoiseen. Jo noihin kilometreihin mahtuukin melkoinen ilmastonmuutos! Tämä ihmislajin huulilla oleva muotisana on avannut nyt siis merkityksensä minullekin. Ymmärrän täysin, miksi se koetaan niin suurena uhkana.
Ilmastonmuutoksen torjuntaan on ehdotettu monenlaisia keinoja. Toiset sanovat että enerkian kulutusta olisi syytä vähentää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista vastaantulevaa karvaturpaa ei tarvisi niin innokkaasti tervehtiä ja säännöllisistä iltaspurteista voisi tinkiä? Pah, tuumaan minä ja "Pöh!" sanoo pyllyni (mistäkähän muuten mäyräkoira voisi hankkia lisää päästöoikeuksia? Vastaukset sähköpostiini joka viikon sunnuntaihin mennessä.). Oma ilmastonmuutoksentorjuntakeinoni on uuden turkiksen hankinta. Ja siihen tarvitaan nämä stratekiset mitat!
Vaikka kelsiturkkini onkin kovin muodikas ja herättää hilpeää ihailua, tarvitsevat solakat muotoni paremmin vartaloani mukailevamman pompan. Pari vuorokautta surffailinkin anturat hellinä, kunnes löysin netistä sen mitä etsinkin! Terrifix lupasi sivuillaan ommella meikäläisellekin maastojuoksuun soveltuvan manttelin, oikein mittatilaustyönä. Tilaukseen oli liitettävä mitat kovalla työllä hankitusta kropastani. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei yhdenkään nartun tulisi mittojaan esitellä, teen sen tässä yleisön pyynnöstä ja omasta mielihalusta. (Mitat mukailtuin selityksin.)
A. Ympärysmitta n. 115 cm
B. Rintakehän ympärys 48 cm
C. Lantion kapein kohta 38 cm
D. Kaulan ympärys 33 cm
E. Reiden pituus 19 cm
F. Selän pituus 43 cm
G. Kaulan pituus 11 cm
H. Hännän tyven "joku" 13 cm
I. Hännän tyvi - pakara 8 cm
J. Kaulasta vatsan alle 31 cm
K. Etujalkojen väli 9 cm
Kaikista suurin virhemarkinaali on kohdissa H. ja I. Mitä noilla kohdilla tarkoitetaan, ei selvinnyt täysin edes mallipiirrustuksesta, eikä sitä tiennyt naapurissa asuva oraakkelikaan.
(*Nakkipaketti tässä toimikoon symbolina tälle naurettavalle projektille, narttua kuin narttua askarruttaville stratekisille mitoille, sekä tyyneyteen vievänä ekolokisena rauhoittavana.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)