21.9.2008

Syksyn kylmät kylvyt


Edellisistä kylmistä kylvyistä toivuttuani palasin rikospaikalle. Luottamus minun ja kotiväkeni välillä palautui vähitellen, joten päätin testata sitä taas uudelleen. Ulkohuone ei kuitenkaan houkutellut, oli se sen verran rankkaa seistä jääkylmässä järvessä ja päälle vielä lämpimässä suihkussa. Löysin kuitenkin jotain muuta mukavaa, kirkasta jossa oli kiva kiehnätä. Vanha silli ei tainnut haista hyvältä ihmislajin nenään, sillä päädyin taas kylpemään. Oikeastaan päädyin kylpemään viikonlopun aikana yhteensä kolmesti. 

Mäntysuopa osoittautui tehokkaimmaksi pesuaineeksi kamppailussa sillinhajuisia tahroja vastaan. Vertailussa mäntysuovalle hävisivät apteekin omat tökötit, sekä kaupan linnashampoot. Eihän nyt sellaisia kannata meikäläisen turkkiin tuhlata! Mäntysuopa toi mukanaan kauniin kiillon, sitä minun kelpasi järvenpinnasta tuijotella. Taisivat ahvenaisetkin tykätä kuvastani, kun tulivat sitä eteeni pällistelemään.

(Kuvan nakki liittyy rikokseen.)

16.9.2008

Kaupungin Kingi!


Todellinen Kingi tavattu käyskentelemässä Oulun keskustassa. Minä en vaan ole tavannut, pahus soikoon. Viittiskö joku järjestää treffit, voisimme kuroa umpeen tätä sukupolvien välistä kuilua ja haistella yhdessä maailmaa!?

(Kuvassa kuuro [viittomakielinen?] lyhytkarvainen mäyräkoira "Kingi" 16v.)

28.8.2008

Urakka etenee


Ulkohuussi se saavuttaa pian harjakorkeutensa, ja muutaman viikon takaista ulkohuoneseikkailuani muistellaan jo hyväksyvin katsein. Taisin, kieltämättä, ottaa hieman liian tosissani tärkeän roolini urakan pomona. Saapa nähdä onko uudessa makissa huomioitu meikäläistä ollenkaan. Kantaa on ainakin otettu!

Harjakaisetkin saadaan varmasti viettää ennen lumia. Kunhan säästäisivät minut niiltä huonoilta mäyräkoiravitseiltä, tykkään enemmän sankarirooleista. Työn jouheva eteneminen on mahdollista tietysti vain siksi, että työmaalle valittiin oikea päällikkö: minä. Eihän siitä työskentelystä tule mitään, jos ei joku johda revohkaa. Taisi olla muuten yksi edellytys rakennusluvan saamiselle, että valvojaksi valitaan aito, kelpoisuutensa todistanut, mäyräkoira. 

Kumman motivoiva vaikutus meillä mäyräkoirilla onkin; ihmislauma kasvaa sitä mukaa, kun kertoo soittajille paskamakin vieressä odottavasta mäyräkoirasta.


(Kuvassa työmaapäällikkö Mis-Zer Play it Again Impi! tarkkailee puutavaran laatua.)

22.8.2008

Lyhytterapiaa ja omantunnontuskia

En mielestäni ole erityisen kiinnostunut ihmislaumani tavaroista. En, vaikka ne joskus lojuvatkin houkuttelevasti pitkin lattioita. Mistään lihatiskistä kun ei sentään ole kysymys, ei. Päättivät sitten kuitenkin, että tarvitsen vähintään ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa päästäkseni eroon omantunnontuskista, jollaisia aamutossujen (ja ehkä myös Seattle SuperSonicsin tennareiden) syöminen aiheuttaa.  Kysynpä vaan, että kenellä niitä omantunnontuskia olikaan? Olisivat laittaneet kystä kyllä, niin ei tarvitsisi minunkaan hikisiä kenkiä jyrsiä. Terapiamuoto oli kuitenkin mielenkiintoinen. Tuijota siinä sitten tossujen kuvaa. Kenellä syttyi lamppu?

(Kuva istunnostani. Huomaa jäykistynyt niska.)

17.8.2008

Etsi eroavaisuudet


"Onkos tuo semmoinen dobermannin pentu?" 

Näin kyseli eräs kemisti puoli vuotta sitten Agricolan puistossa ulkoiluttajaltani. Pöh! Kaikkea ne kyselevätkin. Onhan meissä mäyräkoirissa tietysti paljonkin yhteneväisyyksiä dobbereiden kanssa (mahtava etupurenta, sulavalinjainen kaulan kaari, riskit reidet ja loputon ruokahalu), mutta väitän että lattianrajasta löytyy enemmän herkkuja. Tapasin tänään Ratakadun koirapuistossa vihdoinkin kaltaiseni. Tai no, kuva kertonee kaiken, kiitos sen ottajalle...

(Kuvassa minä ja kaksoisolentoni. Kuva: Sulo-olennon ulkoiluttaja)

16.8.2008

Projektina esteetön ulkohuone

Olen viettänyt kesää ihmislaumani kanssa (ja Siran!) mökillä Pudasjärven korvessa. Mökkeilyyn liittyy mielestäni jotain selittämätöntä taikaa, ja se taika on ilmassa, vedessä, suossa, ojissa, rannoissa ja kallioilla. Mökillä ihmisetkin muuttuvat, kuin taikaiskusta, maanisiksi. Aikansa istuskeltuaan heidän on käynnistettävä jos jonkinlaisia projekteja. Toiset niistä johtavat tuloksiin, toiset niistä jäävät lojumaan pihapiiriin meikäläiselle sopiviksi luolastoiksi. 

Jokunen viikko sitten kahdella jalalla seisovat päättivät ryhtyä rakentamaan uutta ulkohuonetta. Vanha on mielestäni oikein oiva, mutta minultapa asiaa ei kysytty. Päätin kuitenkin osallistua projektiin, ja osoittaa miten tarmokas apu rakentamisessa tälläinen mäyräkoira osaa olla (jos haluaa ja keittokinkkua riittää). Oman osuuteni päätin hoitaa projektiluontoisesti tutustumalla naapuruston ulkohuoneisiin, kerätä niistä plussat ja miinukset, ja testata niiden esteettömyys. Kaksijalkaisethan käsittävät esteettömyyden riittävinä kaiteina ja liuskoina, mutta meikätyttö se sanoo että esteettömyys on tärkeää myös mäyräkoiralle! Esteetön pääsy mielenkiintoisiin koloihin ja luoliin, sekä tapahtumien keskipisteeseen noin yleensä, tulisi olla kaiken rakennetun ympäristön suunnittelun tärkein lähtökohta!

Esteettömyyskartoitukseni naapurimökeillä päättyi kolmannen tai neljännen ulkohuoneen kohdalle, minusta johtumattomista syistä. Nahka punaisena kiljuva korsto kun tuli hakemaan minut, juuri kun olin päässyt naapurin ulkohuoneen takana olevasta luukusta sisään itse koppiin. Kopissa ei oltu siivottu, enkä tiedä miten ihmiset sinne itsekään mahtuvat. Ylläni möllötti reikä ja vasta sen toiselta puolelta erotin katon. Kopin lattia oli kauttaaltaan sinapinkeltaisen, ruskean ja mustan liejun peitossa. Testasin sen viskositeettia siinä kevyesti kieriskelemällä. Aromi oli melkoinen, ja muistutti ruoaksi saamaani naudan mahalaukkua. Onneksi naudan mahalaukku on suurinta herkkuani, joten huussikierros ei ollut ollenkaan hääppöinen. Samaan aikaan kopin ulkopuolelta kuului huhuilua. Minua etsittiin. 

Kun sitten innoissani juoksin noutajaani tervehtimään ja kertomaan kartoitukseni saldosta, muuttui vastaanottajan ilme täysin. En vieläkään tiedä mitä hän oikein tarkoitti, mutta seuraavaksi löysin itseni viisitoista-asteisesta järvestä. Turkkiini siveltiin jos jonkinlaista myrkkyä ja ihmiset parveilivat närkästyneinä ympärilläni. Eikö sinapinkeltainen kuorrutus heille kelvannutkaan? Olisin vaan halunnut sanoa, että kyseinen huussi saisi minulta täydet pisteet esteettömyydestä. Siihenhän pääsi tutustumaan aukosta kuin aukosta, jopa tälläinen nakki!

(Kuvassa esteetön pikkula ihmisperspektiivistä. Kuva: Helsingin Sanomat)


22.7.2008

Kirjeitä kavereille


Aikuiseksi muuttuminen on kummaa. Ennen kevään juoksenteluaikoja en juuri välittänyt haistella joka kantoa ja kiveä. Tuntui, että maailma ympärilläni on täynnä mielenkiintoisia otuksia, ääniä ja tapahtumia, eikä aikani riittäisi mitenkään pusikoiden nuuhkimiseen. Hillopäivien jälkeen kirsuuni on suorastaan virrannut kaiken maailman hajut, enkä malttaisi mitenkään jättää näitä tuoksuviestejä lukematta, saati niihin vastaamatta.

Vielä talvella reippaan kävelylenkin saldo oli pari vastauskirjettä. En viitsinyt vaivautua sen suuremmin itsestäni ilmoittelemaan, mutta jokin minussa on nyt muuttunut. Saattaisin pienemmälläkin puskajuoksulla viestitellä joka korrelle. Mistä sitä merkkiainetta riittääkin?

Olen näiden pienten viestien kautta tutustunut jos jonkinlaiseen murmeliin, jota en olisi tullut varmasti muuten edes huomanneeksi. Kirjeeni ovat saaneet pääosin hyvää palautetta. Edes frendini Sira, joka tavallisesti ei meikäläisen kirjeenvaihdosta oikein välitä, on ryhtynyt laatimaan minulle vastauksia.
  

(Kuvassa minä itse teossa vakiopaikallani)

16.7.2008

Jahtimakkaran tilastointi



Eräänä iltana tätä hajutonta päiväkirjaa naputellessa meitsi liittyä päräytti myös kotimaisen blogilista.fi -palvelun käyttäjäksi. Koska tilastointi, listasijoitukset ja muu virtuaalinen kilpailu on meitsille melko toissijaista puuhastelua (tämä nakki viuhuu vaan kunnonmetsikössä ja etsii hajuja ja mieluiten kaverin kanssa kilpaillen), kävin nyt sadepäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa kuikkimassa mitä tämä palvelu oikein sisältää.

Kun lähestyin asiaa hakukonepalvelun kautta, niin blogilista.fi oli tuloksissa ansiokkaasti toisena. Hau! Hyvältä näyttää!

Hassua ja outoa oli kuitenkin se, että tulokseksi tuli palvelun oma avainsanalista, jossa meitsin päivyriä ei näkynyt lainkaan! Ja kun tein haun blogilista.fi:n hakemistoon, niin sain saman tuloksen. Mitäkummaa!? Hau! Pitäisikö minun vaihtaa päiväkirjani nimeä? Mikä ihmeen avainsanalista se tämmöinen on, kun ei näy? Vai olinko popsinut happamia papanoita kun naputtelin avainsanoja päiväkirjaa palveluun rekisteröidessäni?
Tämän jälkeen tassuttelin saman taikasanan blogilista.fi:n omaan hakukoneeseen, sain tuloksen jossa tietoni näkyivät. Olin siis olemassa keinotekoisestikin!

Siirryin tämän helpottavan tiedon jälkeen tutkimaan omia tietojani. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota blogilista.fi:n hakutuloksessa sen kuvaukseen. Mikä ihmeen kahdeksankiloa! Olen kyllä päivittänyt päiväkirjani etusivulle joka gramman ajoillaan - meitsi on painanut yhdeksän kiloa jo kuukausikaupalla! Tämän lisäksi pikkuinen kuva on ikivanha, vanhasta jutusta. Kuten tiedot viimeisimmistä kirjoituksistanikin. Ja blogilista.fi on muka päivittänyt tiedot blogistani alle kolme tuntia sitten?!

Poronpapanat sanon minä. Aloitin selvittämään asiaa suu vaahdossa. Olivatko avainsanat vääriä? Eikö blogilista.fi osaakaan hakea tietoja blogistani jonne näitä haukkujani jupisen - täytyykö nämä tiedot sittenkin itse päivittää, tännekin? Kotiväkeni karvaisin höpisi vieressä jotain Web 2.0 -tekniikoiden puuttumisesta. Oli tainnut jäädä punainen aamupapana ottamatta...

Hetken kulttua asiat selvisivät - meitsin täytyy siis päivittää blogilista.fi:in tiedot ja ilmeisesti harkita ihmiseni mainitsemien, mystisten SEO-hommien aloittamista (em. mukaan vanhemmat ihmiset viittaavat tällä sanalla vanhoihin "huoltoasemiin" (mitä ihmettä ne nyt sitten ovatkaan), ja nuoremmat näihin päiväkirjoihin. Ota tästä nyt selvää.

Piti siis pyytää kotiväkeä auttamaan, omat tassuni eivät oikein riittäneet tämmöisiin päivyrin huoltohommiin. Hetken virittelyn jälkeen oli jälkimaun aika.

Karvaisempi puolisko kotiväestäni selitti namupalojen (kananlastut ovat nyt pop!) kanssa seuraavasti: "Blogilista.fi -palvelun helppokäyttöisyys ja käyttäjäystävällisyys olivat kohtalaista tasoa". Itse kyllä tykännyt että palvelulla haetaan erikseen sekä avainsanoja että kaikkea sisältöä - miksi nämä eivät ole yhdistettyjä palveluja?. Lisäksi ihmiseni kommentoi, että "automatiikan kanssa palvelun laatu on vähän niin ja näin".
Tämä nakki sai näkyvyyttä vasta itse sivuja viriteltyään. Arvosteluksi annan tämän vuoksi kymmenestä jäniksenkorvasta kuusi ja puoli. Lisää automatiikkaa! Lisää namupaloja tähänkin palveluun!

Mainittakoon kuitenkin että tästä palvelusta löytyi eräs erittäin miellyttävä asia: Päiväkirjallani on jo kokonaiset kolme tilaajaa! Epäilen kyllä että nämä lukijat ovat molemmat ihmiseni ja lisäksi heistä sen pitkähiuksisen emo (se, joka ainoana ihmisenä maailmassa tiputtelee minulle herkkupaloja siitä kylmästä valkoisesta ja paksuovisesta kaapista, joka tuntuu löytyvän jokaisesta kodistani).

5.7.2008

Pro mäyräkoirien maahanmuutto


Voisiko joku ottaa vaaliteemakseen mäyräkoirien maahanmuuton helpottamisen? Rajojen takana asuu varmasti miljoonittain hyväverisiä nakkuja, jotka haluaisivat tulla kisuamaan meitsin kanssa vaikkapa Pudasjärvelle! Voisiko joku paikallinen seurakunta ottaa suojiinsa ne sesset, jotka saapuvat Suomeen ilman virallista pakolaisstatusta? Virossakin olisi liuta lajitovereita odottamassa rakastavaa kotia, miksi kukaan ei tee mitään? Entäpä jos adoptoisin itselleni sisaruksen? Mitenhän se onnistuisi? Taidanpa ottaa yhteyttä lähimpään eläinsuojeluyhdistykseen.

(Kuvassa minä ja maahanmuuttajaystäväni Dora)

7.6.2008

Kyllä vesissä on eroja!

Kyllähän se vaan on niin, että yksi parhaista tavoista viettää kuumaa kesäpäivää on hankkiutua veden ääreen. Luonnonvesien merkityksen meikäläinen ymmärtää tietysti pitkäaikaisen kokemuksen kautta, ja tarkan arvioinnin perusteella. Yleensä arviointini perustuvat puhtaasti makuaistiin, mutta toisinaan nojaan myös hajuihin (taidanpa muuten järjestää seuraavaksi vesipruuvin!). Jos nimittäin joku ei meikäläisen suussa maistu, ei se ole silloin soveliasta syötäväksi muillekaan lajitovereille. Erityisen maukas kesäkohde on Jongunjärvi. Siellä kun voi vettä lipsutella suoraan rannasta yötä päivää. Aika mukava tuo paikka on myös siksi, että siellä mäyräkoirakin voi todella harrastaa. Päivät kuluvat jouhevasti oravia jahdatessa, linnunpesiä haistellessa, rantakiviä nuoleskellessa, hiekkaa kaivellessa ja mullassa kieriskellessä. Ja kun vielä naapurissa asustaa liuta kavereita, ei meikäläinen muuta ehdi tehdäkään kuin fiilistellä!

Ja vaikka ei ihan heti uskoisi, viihdyn erinomaisesti veneessä. Moottorilla tai ilman. Aivan sama, kunhan aurinko paistaa.

(Kuvassa: Tähystelen valppaana ulapalle, tai siis öh, järvenselälle.)

22.5.2008

Kevätmuutto jatkuu


(kuvassa urbaani metsänakki tarkkailemassa otuksia seinässä olevan ilmavan aukon läpi, lämmöstä ja valosta nauttien).

Kotiväki on hössöttänyt viime päivinä punaisten tippojeni lisäksi myös omien romujensa kanssa. Ensin muka siirreltiin monta laatikkoa ja tavarapussukkaa jonnekin pitkin pitkää ja kylmää talvea, ja nyt taas ollaan "muuttamassa". Mitä tässä nyt turhia muuttelemaan, kaikkihan on ihan hyvin (jos nyt poisluetaan Ransun ja Taatelin reviirinvaihdokset)! Hau!

Löysin siis itseni pari päivää sitten ihan uudesta paikasta. Menimme sisään isoon taloon, ja siirryimme ylöspäin tosi pienen, ikkunattoman huoneen avulla. Parin oven takaa eteeni avautui vain hivenen isompi huone, jossa kuitenkin oli ikkuna.

Ihmiset ympärillä hosuivat samojen rättien kanssa kuin aikaisemminkin, nyt he vain pyyhkivät joka paikan moneen kertaan, vaikka mitään punaista ei lattioilla näkynytkään. Outoa hommaa. Taitaa olla joillakin ne paljon puhutut "juoksut" tulossa...

Laatikkoja ja muuta rekvisittaa kannettiin huone puolilleen, ja kohta taas jatkui jynssääminen, avasivat vain välillä seinän isoa tuuletusaukkoa. Heti tämän aukon avauduttua huomasin lattialla kirkkaan ja lämpimän kohdan ja otin sen haltuuni. Lämmin paikka herätti muistoja lapsuusajoilta, grillin alla pötköttelystä. Kun ihmiseni yritti hätistellä minua siirtymään, sain hänet luovutamaan olemalla vain ölövinä. Kylmälle ja pimeälle kohdalleko minun olisi pitänyt pölijä siirtyä!

Hetken ihmettelyn jälkeen jättivät meitsin rauhaan, ja jäin raukeana seuraamaan tuuletusaukon ulkopuolella lentelevien, omaa muuttoaan tekevien pienten otusten säälittäviä houkutteluyrityksiä (jotka tapahtuivat pääasiassa viheltelemällä).


Eivätkö ne vieläkään tiedä että meitsi lentää ainoastaan ruokakupille!

11.5.2008

Sarjassamme "Kielletyt makuupaikat, osa 1."

(Kuvassa "Kielletyt makuupaikat, osa 1.": Mummolan sänky)

9.5.2008

Viekas vappu!


Olkoon kirottu tämä vappu!

Miksi ihmeessä ihmiset hankkiutuvat mäyräkoirien omistajiksi, jos eivät viitsi siivota niiden jälkiä. Sama valitus pätee kevääseen ja talveen, mutta vastuuttomuus näkyy parhaiten näin suurina juhlapyhinä. Ei siinä edes mitään, että meikäläinen joutuu puolustamaan paikkaansa lajini sisällä, mutta kun on kilpailtava vielä niiden kilisevien kavereiden kanssa! Ja jos meistä karvamakkaroista nyt vähän sotkua lenkkeilijöiden jalanpohjiin tarttuukin, on se sotku aivan toista luokkaa kuin niiden halpojen kopioiden, joiden nahkat lojuvat puistoissa ja teiden pientareilla, varsinkin heti vapun jälkeen.

Tänä vappuna sain itsekin tuntea anturoissani sen, mikä ero on aidolla mäyräkoiralla ja sen epätoivoisella kopiolla (joita ihmiset aivan liian usein ulkoiluttavat). Joku ruoja oli nimittäin päättänyt jättää sessensä kadun varteen ja seuraava ohikulkija sesseä sitten iloisesti potkaisi. Minä se tuon sotkun päälle kävellä vätystin, nyt on varpaanväli tulehtunut ja loppu historiaa. Elli määräsi parin viikon pillerikuurin, sanoi että sillä ne lasinsirpaleet lähtevät varpaidenvälistä. On se vaan niin kurjaa, kun eivät voi tehdä sellaisia nappeja, että ne maistuisivat tässäkin suussa. Pari päivää nappeja popsittuani osaan erotella antibiootin niin lauantaimakkaran, maksalaatikon, lihapateen kuin kinkunkin seasta. Hyi olkoon!

Anokoot armoa se sellainen olento, jonka tapaan puistosta mäyräkoiria rikkomasta. Puren sitä armotta varpaanvälistä!

(Kuvassa lasinsiru koteloituneena maailman vetävimmän Impin varpaanväliin.)

30.4.2008

Goodbye kaverit!


Vitsi mikä muuttovimma ihmisiin keväisin iskee. Meikäläisen mielestä kevään pitäisi olla varattu narttujen juoksenteluun ja urosten perässäjuoksenteluun. Ei minkäänlaiseen muuttamiseen. Lueskelin tässä hiljan jalkakäytävän reunaan jätetystä kirjeestä, että vaippabuddyni Ransu vaihtaa maisemia ts. vaihtaa reviiriä. Parin viikon kulutta sain toisen kirjeen, jossa kerrottiin että naapurini Taatelikin heittää hyvästit meitsin kulmille, ja lähtee merta edemmäs kalaan. Että ihmiset voivatkin olla ajattelemattomia! Vievät meitsiltä kaikki bestikset. Tässä on ilmeisesti ryhdyttävä aktivoitumaan uusien kontaktien luomisessa, muutenhan mulla ei ole enää kohta kirjeenvaihtokavereita lainkaan! Taidan laittaa paikallislehteen seuranhakuilmoituksen??


(Kuvassa: Ransu & minä rankan matsin jälkeen)

18.4.2008

Junassa on hauska matkustaa


Tämä misu se reissaa ympäri Suomen, kuten tunnettua. Vaihdoinpa viimeinkin kiskoille ja junailin itseni Helsingistä Ouluun. Vauhdikkaalla Pendolinolla se kesti kuutisen tuntia, josta suurimman osan meikäläinen kiersi rapsutettavana lähipenkkien matkustajien jaloissa. Aika hyvin mulla riittikin kavereita koko matkalle!

Tunnustettava on, että Seinäjoen jälkeen matkanteko alkoi riittää. Otin parhaan "ota minut syliin" -ilmeeni, ja hyppäsin maisemaikkunan eteen vahtaamaan maisemia. Sylissä se on mäyräkoiran paikka. Levottomasta juoksenteluvaiheestani huolimatta selviydyin taistellen Oulun rautatieasemalle. Harmi ettei junassa ollut salskeaa urosseuraa. Olisin kyllä voinut vaikka peruuttaa alle...

15.4.2008

Girl you'll be a Woman soon...


Mieli se vetää maahan mäyräkoirankin, ainakin pari kertaa vuodessa. Meikäläisen oireet alkoivat jokunen viikko sitten oikein toden teolla, kun ruokahalu hävisi ja tuli jotenkin... semmoinen levoton olo. Muutin suurin piirtein asumaan oven viereen, ulkoa kun tuli kaikenlaisia vetäviä hajuja ja mieli oli muutenkin sekasortoisessa tilassa. Toisaalta teki mieli huikennella, mutta toisaalta ei oikein viitsinyt alkaa millekään. Olenhan minä tietysti papanoita ja maksalaatikkoa vedellyt ja ihan perustyytyväinen persjalkanen olen edelleen, mutta jotain omituista on tapahtumassa.

Eilen ihmiset keräsivät sitten viimeisetkin matot lattioilta, ja levittivät sohvalle vanhan huovan. Kulkivat talouspaperin kanssa perässäni, ja hinkkasivat lattiaa aina euron kolikon kokoiselta alueelta. Kohta rysähdetään varmasti kaikki alakerran naapurin olohuoneeseen! Tänään huomasin, että lattialle on tiputeltu jotain punaista. Otin siihen tuntumaa ja voin vakuuttaa, että ketsuppia tai puolukkamehua se ei ole. Kuka viitsii sotkea näin piittaamattomasti?! Ja voi vitsi miten se voi mäyräkoiraa pissattaakin. Tavallisti meikäläisen ei tarvitse juuri ulkolenkillä kyykistellä, riittää kun tarpeensa toimittaa. Nyt ei oikeastaan riitä mikään...

Myös ihmisten käytös on muuttunut. Eivät tainneet eilen koirapuistossa silmääkään räpäyttää, niin tiiviisti kyttäsivät puuhasteluani naapurin Ransun kanssa. Onneksi Ransukaan ei moisesta tuijottelusta välitä, joten keskityimme täysillä leikkeihimme. Huolehtisivat mielummin niistä likaisista lattioista!

Taitaakin olla vaihteeksi tirsojen aika. Niiden jälkeen taitaa olla taas juoksuaika...

13.4.2008

Nuuksion kevät



Nyt se on todistettu, kevät on tullut! Tai no, ainakin pääkaupunkiseudulle, ja sinnehän ne sääennusteetkin ymmärtääkseni pääosin keskittyvät. Nuuksion ulkoilureitit olivat oivassa kuosissa, ja sen olivat huomanneet muutkin nelijalkaiset. Vaikka kuinka lueskelin merkkejä poluilta, ei vastaani tullut sitten kuitenkaan yhtään kopukkaa. Narussa pitivät silti meikäläisen, turjakkeet! Liekö meillä pieni luottamuspula, vai mikä muu voisi olla syynä kovaan kohtalooni?




..rätsät?

10.4.2008

Molskille!


Ensimmäisiä juoksuja odotellessaan sitä narttukin aivan huumaantuu ympärillä pyörivistä turriaisista. Vaikkei meikäläisen pitänyt kenestäkään kovin huumaantua, kaipailen valtavasti hieman kovempaa painimatsia naapurin Ransun kanssa. Siinä otetaan nimittäin makkarasta mittaa, ja lopuksi lepäillään rauhassa sohvalla. Kuten ammattipainissa ikään, kärsii tässäkin lajissa eniten korvat. Ne kun saattavat olla ottelun jälkeen melkoisen tikatut. Kisafiilikseen pääsee parhaiten koisaamalla edellisen päivän, jotta kiivasvauhtinen painimatsi molskilla ei päättyisi ensimmäiseen erään. Parasta olisi, jos molemmat kisailijat olisivat edes suurin piirtein samassa painoluokassa. Tässä lajissa ei istuta saunassa hikoilemassa ulos niitä kuuluisia viimeisiä grammoja!

(Kuvassa: Ransu kellistettynä lukko-otteeseen)

22.3.2008

Talvihippa



Talviloma se on tarpeen mäyräkoirallekin. Niin se on. Meikäläinen pääsi nauttimaan siitä luonnon helmassa Pudiksella: syömällä hyvin ulkosalla, haistelemalla lähimetsiin jätettyä kirjepostia, ahdistelemalla paria komeeta adonista, Ronttia ja Remua. Keksinpä uuden huvinkin, jota tulen harrastamaan jatkossa varmasti joka talvi. Huvin nimi on Talvihippa, ja leikki menee näin:

Esivalmistelut:
Riittävän hyvä neste- ja ruokatankkaus riittävän paljon ennen leikkiä. Täydellä mahalla et jaksa juosta. Sinun on myös syytä tutustua perusteellisesti pelikenttään ennen leikin aloittamista. Muuten voit eksyä.

Osallistujat:
Mäyräkoira (tai jopa kaksi!), moottorikelkka (potkukelkka ei tässä tapauksessa riitä), ihmisiä

Leikkipaikka:
Järven jää tai muu riittävän laaja aukea alue. Metsässä leikki on huomattavasti vaikeampaa, ja huomaat pian jääneesi yksin.

Leikin kulku:

Vaihe 1.
Odota, että joku sukulaisihminen tuo pihallesi moottorikelkan, sen kamalan pärisevän, taimet katkovan haisunäädän. Odota seuraavaksi, että riittävän monta ihmistä on pihalla huomaamassa leikin alkaneen. Leikki alkaa siten, että juokset, minkä käpälöistäsi pääset, järven jäälle. Paras ajankohta on silloin, kun jäällä on jotain liikettä, jonka perään voit muka lähteä. Juostuasi riittävän matkaa, leikin muut osallistujat huomaavat sinun kadonneen. Älä tässä vaiheessa juokse heiltä kuitenkaan näkymättömiin, tai leikki päättyy ennen kuin ehtii alkaakaan. Hätäiltyään paikallaan riittävän kauan, ihmiset säntäävät perääsi. Juokse silloin heitä pakoon iloisesti häntää heiluttaen. Tässä vaiheessa pihalle tuotu luonnonrauhan tuhoaja on pakko käynnistää, ja jonkun ihmisistä on lähdettävä perääsi. Juokse vielä pakoon, kunnes moottoroitu rakine ja sen kuljettaja saavuttavat sinut. Kiitä heitä kauniisti haukahtelemalla. Nyt leikki on tullut vaiheeseen kaksi.

Vaihe 2.
Nyt on sinun vuorosi ottaa kiinni peltilehmää, vaikka se pahalta haiseekin. Se oikeastaan lisää jännitystä, samoin kun toosasta kantautuva voimakas jyrinä. Pakenemisestasi suivaantunut ihminen on yleensä tässä vaiheessa helpottunut löytymisestäsi, joten voit käyttä tilannetta hyväksi. Hetken taivuteltuasi hän yleensä tajuaa leikin jatkuvan nyt eri rooleissa. Kiinniotettavasta on tullut kiinniottaja. Ottaessasi jyristintä kiinni, varo kuitenkin joutumasta sen kumimaton alle. Muuten olet entinen mäyräkoira. Leikki päättyy kun et enää jaksa juosta vehkeen perässä, vaan vetäydyt itse kiltisti kotirantaan hotkimaan lihamureketta, tai pihalla vierailleiden porojen lahjuksia.

Mukavia talvileikkejä kaikille!

2.3.2008

Puistokemistin paras ystävä on mäyräkoira


...sen olen saanut huomata. Varsinkin niiden ihmisten, jotka notkuvat puistoissa omituisen hajun leijuessa heidän ympärillään, ja sopertelevat minulle syljen sekaisella suomella mitä oudompia juttuja. Nämä puistokemistit tuntuvat erityisesti tykästyneen meihin mäyräkoiriin. Tämän sain huomata taannoisena lauantai-iltana viittä vaille yhdeksän Rajaskin ärrällä. Kioskiin kiireesti laukkaavat tenuttelijat palasivat sieltä kartonkisten serkkujeni kanssa iloisesti turinoiden. Viidessä minuutissa heistä kehkeytyi täysiverisiä mäyräkoiranomistajia, jotka kaipasivat tietysti vertaistukea toisilta mäyräkoiranomistajilta, ja hyväksyntää meiltä karvaisemmilta osapuolilta. Pääsin todistamaan kyllä toisenlaistakin hetkeä, kun yhdeksän tienoossa kioskiin kiiruhtava lepertelijä palasikin ulos tyhjin käsin. Eipä kelvannut meikäläisen hännän heilutus, ei kaunis katse. Painuin heti nollasarjaan. Voiko kello noin voimakkaasti vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen? Mitä maagista siinä viisarin värähdyksessä onkaan?

Lisää yllätyksiä puistojen tarzanit toivat kuraiseen stadiin palattuani. Rauhallisella päiväkävelyllä Agricolan kirkon viereisessä puistossa silmiini pisti kolmen hengen seurue tappamassa aikaa puistonpenkillä, pienen matkan päässä itsestäni. Iloisin mielin päätin tepastella tervehtimään joukkoa ja sainkin tervetulleen vastaanoton. Kurakelistä huolimatta lupasivat, että saan hyppiä heidän jalkojaan vasten, ja antaa suukkeleita suoraan kasvoihin! Ihmisistä se, joka puhui selvästi varisten kieltä, äityikin haastelemaan meikäläiselle oikein tosissaan. Kyseli tietäisinkö oman lajini latinankielistä nimeä, ja vastasi hännänheilutukseeni luettelemalla tyynesti koiraeläimet -heimon kaikki 14 eri sukua latinaksi suuremmin takeltelematta! Entisen yliopiston vahtimestarin loisto himmeni silmissäni vasta kun kuulin hänen kannattavan häntien typistämistä. Hännällinen dobermanni kun ei kuulemma näytä riittävän raisulta. Pöh ja pah!

Pari päivää sitten ulkoillessani kaverini, mäyräkoira Ransun, kanssa Laivurinrinteessä vastaamme tuli lahkeet lepattaen jälleen omituisen emäksiseltä tuoksahteleva risuparta. Se katsahti kysyvästi ulkoiluttajaamme ja osoitti sitten meitä: "Nuo kaverit eivät ole vielä kovin vanhoja, vai mitä?". Olemme mielestämme ikäistämme paremmin kehittyneitä ja viihdymme muutenkin vähän vanhemmassa seurassa, mutta mistä ihmeestä hiippari tiesi ikämme niin tarkkaan? Olisiko sillä omituisella hajulla jotain tekemistä asian kanssa?

No jotta on! Minkälaista pääomaa puistoissa asustaakaan! Ilkka Taipale taitaa olla oikeastaan mäyräkoirien asialla. Vahinko että meikäläisen äänivalta ei taida olla äänivaltaa...

8.2.2008

Stratekiset mitat ja ilmastonmuutos


Kaikkea sitä nartun elämään kuuluukin, viimeisimpänä vouhotuksena nämä vertahyytävät stratekiset mitat. Kuvittelin tähän saakka, että suureilla, määreillä ja mittayksiköillä pelaaminen olisi ainoastaan ihmislajin neuroottinen käyttäytymispiirre, mutta kaikkea sitä mäyräkoira luuleekin! Johan tuli eteeni se päivä, kun tämäkin narttu nähtiin mittanauhan kanssa keikistelemässä nakkipaketin* edessä. Syynä ei puudelimaisuuteeni ei ole suinkaan turhamaisuus, eivatkä eläinlääkärini vaatimukset, vaan lookisesti ilmastonmuutos. Ulkoilu Ullanlinnassa tammi-helmikuussa on ihan toista kuin juoksentelu Jonkujärven jäällä reilut 700 kilometriä pohjoiseen. Jo noihin kilometreihin mahtuukin melkoinen ilmastonmuutos! Tämä ihmislajin huulilla oleva muotisana on avannut nyt siis merkityksensä minullekin. Ymmärrän täysin, miksi se koetaan niin suurena uhkana.

Ilmastonmuutoksen torjuntaan on ehdotettu monenlaisia keinoja. Toiset sanovat että enerkian kulutusta olisi syytä vähentää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaista vastaantulevaa karvaturpaa ei tarvisi niin innokkaasti tervehtiä ja säännöllisistä iltaspurteista voisi tinkiä? Pah, tuumaan minä ja "Pöh!" sanoo pyllyni (mistäkähän muuten mäyräkoira voisi hankkia lisää päästöoikeuksia? Vastaukset sähköpostiini joka viikon sunnuntaihin mennessä.). Oma ilmastonmuutoksentorjuntakeinoni on uuden turkiksen hankinta. Ja siihen tarvitaan nämä stratekiset mitat!

Vaikka kelsiturkkini onkin kovin muodikas ja herättää hilpeää ihailua, tarvitsevat solakat muotoni paremmin vartaloani mukailevamman pompan. Pari vuorokautta surffailinkin anturat hellinä, kunnes löysin netistä sen mitä etsinkin! Terrifix lupasi sivuillaan ommella meikäläisellekin maastojuoksuun soveltuvan manttelin, oikein mittatilaustyönä. Tilaukseen oli liitettävä mitat kovalla työllä hankitusta kropastani. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei yhdenkään nartun tulisi mittojaan esitellä, teen sen tässä yleisön pyynnöstä ja omasta mielihalusta. (Mitat mukailtuin selityksin.)

A. Ympärysmitta n. 115 cm
B. Rintakehän ympärys 48 cm
C. Lantion kapein kohta 38 cm
D. Kaulan ympärys 33 cm
E. Reiden pituus 19 cm
F. Selän pituus 43 cm
G. Kaulan pituus 11 cm
H. Hännän tyven "joku" 13 cm
I. Hännän tyvi - pakara 8 cm
J. Kaulasta vatsan alle 31 cm
K. Etujalkojen väli 9 cm

Kaikista suurin virhemarkinaali on kohdissa H. ja I. Mitä noilla kohdilla tarkoitetaan, ei selvinnyt täysin edes mallipiirrustuksesta, eikä sitä tiennyt naapurissa asuva oraakkelikaan.




(*Nakkipaketti tässä toimikoon symbolina tälle naurettavalle projektille, narttua kuin narttua askarruttaville stratekisille mitoille, sekä tyyneyteen vievänä ekolokisena rauhoittavana.)

6.1.2008

Treffeillä Paavin kanssa

Vau!

Elämäni ekat treffit on sitten eilisen myötä takana. Ihmettelin kyllä hieman, kun leppoisa saunailta vaihtui pilistelyyn pimeillä kujilla. Mikäs nyt on vialla? Tarvitaanko näillä reissuilla välttämättä mäyräkoiria? Lopputulos ei kyllä harmittanut lainkaan, sillä auton pysähdyttyä odottamassa olivat varovaisen lungi Aatu 10v. , sekä testosteronia puhkuva karkkarinakki Paavi 3v. Voihan sen arvata, mitä meikätyttö oli asiasta mieltä.

Sokkotreffit etenivät vauhdikkaasti matolla telmien. Siinä me sitten haisteltiin ja maisteltiin, ja Aatu tyytyi katselemaan touhua sivusta. Juttu kehittyi kunnon mattorandoriksi, jossa ipponeita irtosi enemmän kuin kukaan ehti laskemaan. Parta se on kovin kiva juttu, ainakin näin meikäläisen kannalta. Kun kaveri äityy liian kiihkeäksi, parrasta repimällä tai korvaa puremalla saa kiusankappaleen jäähtymään. Muistakaahan leidit!

Kolme tuntia jaksoimme ottaa makkarasta mittaa. Välillä maisteltiin hieman keittoa. Meikäläinenhän matsin tietysti voitti, ainakin omasta mielestäni. Ihmiset pistivät kyllä pientä kuittia nimestäni. Ehdottivat jopa nimen vaihtoa, en kuulemma käyttäydy nimeni velvoittamalla arvokkuudella Paavin edessä.
Hei Paavi, otetaan uus erä taas!