Puistokemistin paras ystävä on mäyräkoira

...sen olen saanut huomata. Varsinkin niiden ihmisten, jotka notkuvat puistoissa omituisen hajun leijuessa heidän ympärillään, ja sopertelevat minulle syljen sekaisella suomella mitä oudompia juttuja. Nämä puistokemistit tuntuvat erityisesti tykästyneen meihin mäyräkoiriin. Tämän sain huomata taannoisena lauantai-iltana viittä vaille yhdeksän Rajaskin ärrällä. Kioskiin kiireesti laukkaavat tenuttelijat palasivat sieltä kartonkisten serkkujeni kanssa iloisesti turinoiden. Viidessä minuutissa heistä kehkeytyi täysiverisiä mäyräkoiranomistajia, jotka kaipasivat tietysti vertaistukea toisilta mäyräkoiranomistajilta, ja hyväksyntää meiltä karvaisemmilta osapuolilta. Pääsin todistamaan kyllä toisenlaistakin hetkeä, kun yhdeksän tienoossa kioskiin kiiruhtava lepertelijä palasikin ulos tyhjin käsin. Eipä kelvannut meikäläisen hännän heilutus, ei kaunis katse. Painuin heti nollasarjaan. Voiko kello noin voimakkaasti vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen? Mitä maagista siinä viisarin värähdyksessä onkaan?

Lisää yllätyksiä puistojen tarzanit toivat kuraiseen stadiin palattuani. Rauhallisella päiväkävelyllä Agricolan kirkon viereisessä puistossa silmiini pisti kolmen hengen seurue tappamassa aikaa puistonpenkillä, pienen matkan päässä itsestäni. Iloisin mielin päätin tepastella tervehtimään joukkoa ja sainkin tervetulleen vastaanoton. Kurakelistä huolimatta lupasivat, että saan hyppiä heidän jalkojaan vasten, ja antaa suukkeleita suoraan kasvoihin! Ihmisistä se, joka puhui selvästi varisten kieltä, äityikin haastelemaan meikäläiselle oikein tosissaan. Kyseli tietäisinkö oman lajini latinankielistä nimeä, ja vastasi hännänheilutukseeni luettelemalla tyynesti koiraeläimet -heimon kaikki 14 eri sukua latinaksi suuremmin takeltelematta! Entisen yliopiston vahtimestarin loisto himmeni silmissäni vasta kun kuulin hänen kannattavan häntien typistämistä. Hännällinen dobermanni kun ei kuulemma näytä riittävän raisulta. Pöh ja pah!

Pari päivää sitten ulkoillessani kaverini, mäyräkoira Ransun, kanssa Laivurinrinteessä vastaamme tuli lahkeet lepattaen jälleen omituisen emäksiseltä tuoksahteleva risuparta. Se katsahti kysyvästi ulkoiluttajaamme ja osoitti sitten meitä: "Nuo kaverit eivät ole vielä kovin vanhoja, vai mitä?". Olemme mielestämme ikäistämme paremmin kehittyneitä ja viihdymme muutenkin vähän vanhemmassa seurassa, mutta mistä ihmeestä hiippari tiesi ikämme niin tarkkaan? Olisiko sillä omituisella hajulla jotain tekemistä asian kanssa?

No jotta on! Minkälaista pääomaa puistoissa asustaakaan! Ilkka Taipale taitaa olla oikeastaan mäyräkoirien asialla. Vahinko että meikäläisen äänivalta ei taida olla äänivaltaa...