21.9.2008

Syksyn kylmät kylvyt


Edellisistä kylmistä kylvyistä toivuttuani palasin rikospaikalle. Luottamus minun ja kotiväkeni välillä palautui vähitellen, joten päätin testata sitä taas uudelleen. Ulkohuone ei kuitenkaan houkutellut, oli se sen verran rankkaa seistä jääkylmässä järvessä ja päälle vielä lämpimässä suihkussa. Löysin kuitenkin jotain muuta mukavaa, kirkasta jossa oli kiva kiehnätä. Vanha silli ei tainnut haista hyvältä ihmislajin nenään, sillä päädyin taas kylpemään. Oikeastaan päädyin kylpemään viikonlopun aikana yhteensä kolmesti. 

Mäntysuopa osoittautui tehokkaimmaksi pesuaineeksi kamppailussa sillinhajuisia tahroja vastaan. Vertailussa mäntysuovalle hävisivät apteekin omat tökötit, sekä kaupan linnashampoot. Eihän nyt sellaisia kannata meikäläisen turkkiin tuhlata! Mäntysuopa toi mukanaan kauniin kiillon, sitä minun kelpasi järvenpinnasta tuijotella. Taisivat ahvenaisetkin tykätä kuvastani, kun tulivat sitä eteeni pällistelemään.

(Kuvan nakki liittyy rikokseen.)

16.9.2008

Kaupungin Kingi!


Todellinen Kingi tavattu käyskentelemässä Oulun keskustassa. Minä en vaan ole tavannut, pahus soikoon. Viittiskö joku järjestää treffit, voisimme kuroa umpeen tätä sukupolvien välistä kuilua ja haistella yhdessä maailmaa!?

(Kuvassa kuuro [viittomakielinen?] lyhytkarvainen mäyräkoira "Kingi" 16v.)