Viekas vappu!

Olkoon kirottu tämä vappu!

Miksi ihmeessä ihmiset hankkiutuvat mäyräkoirien omistajiksi, jos eivät viitsi siivota niiden jälkiä. Sama valitus pätee kevääseen ja talveen, mutta vastuuttomuus näkyy parhaiten näin suurina juhlapyhinä. Ei siinä edes mitään, että meikäläinen joutuu puolustamaan paikkaansa lajini sisällä, mutta kun on kilpailtava vielä niiden kilisevien kavereiden kanssa! Ja jos meistä karvamakkaroista nyt vähän sotkua lenkkeilijöiden jalanpohjiin tarttuukin, on se sotku aivan toista luokkaa kuin niiden halpojen kopioiden, joiden nahkat lojuvat puistoissa ja teiden pientareilla, varsinkin heti vapun jälkeen.

Tänä vappuna sain itsekin tuntea anturoissani sen, mikä ero on aidolla mäyräkoiralla ja sen epätoivoisella kopiolla (joita ihmiset aivan liian usein ulkoiluttavat). Joku ruoja oli nimittäin päättänyt jättää sessensä kadun varteen ja seuraava ohikulkija sesseä sitten iloisesti potkaisi. Minä se tuon sotkun päälle kävellä vätystin, nyt on varpaanväli tulehtunut ja loppu historiaa. Elli määräsi parin viikon pillerikuurin, sanoi että sillä ne lasinsirpaleet lähtevät varpaidenvälistä. On se vaan niin kurjaa, kun eivät voi tehdä sellaisia nappeja, että ne maistuisivat tässäkin suussa. Pari päivää nappeja popsittuani osaan erotella antibiootin niin lauantaimakkaran, maksalaatikon, lihapateen kuin kinkunkin seasta. Hyi olkoon!

Anokoot armoa se sellainen olento, jonka tapaan puistosta mäyräkoiria rikkomasta. Puren sitä armotta varpaanvälistä!

(Kuvassa lasinsiru koteloituneena maailman vetävimmän Impin varpaanväliin.)