Talvihippa

Talviloma se on tarpeen mäyräkoirallekin. Niin se on. Meikäläinen pääsi nauttimaan siitä luonnon helmassa Pudiksella: syömällä hyvin ulkosalla, haistelemalla lähimetsiin jätettyä kirjepostia, ahdistelemalla paria komeeta adonista, Ronttia ja Remua. Keksinpä uuden huvinkin, jota tulen harrastamaan jatkossa varmasti joka talvi. Huvin nimi on Talvihippa, ja leikki menee näin:

Esivalmistelut:
Riittävän hyvä neste- ja ruokatankkaus riittävän paljon ennen leikkiä. Täydellä mahalla et jaksa juosta. Sinun on myös syytä tutustua perusteellisesti pelikenttään ennen leikin aloittamista. Muuten voit eksyä.

Osallistujat:
Mäyräkoira (tai jopa kaksi!), moottorikelkka (potkukelkka ei tässä tapauksessa riitä), ihmisiä

Leikkipaikka:
Järven jää tai muu riittävän laaja aukea alue. Metsässä leikki on huomattavasti vaikeampaa, ja huomaat pian jääneesi yksin.

Leikin kulku:

Vaihe 1.
Odota, että joku sukulaisihminen tuo pihallesi moottorikelkan, sen kamalan pärisevän, taimet katkovan haisunäädän. Odota seuraavaksi, että riittävän monta ihmistä on pihalla huomaamassa leikin alkaneen. Leikki alkaa siten, että juokset, minkä käpälöistäsi pääset, järven jäälle. Paras ajankohta on silloin, kun jäällä on jotain liikettä, jonka perään voit muka lähteä. Juostuasi riittävän matkaa, leikin muut osallistujat huomaavat sinun kadonneen. Älä tässä vaiheessa juokse heiltä kuitenkaan näkymättömiin, tai leikki päättyy ennen kuin ehtii alkaakaan. Hätäiltyään paikallaan riittävän kauan, ihmiset säntäävät perääsi. Juokse silloin heitä pakoon iloisesti häntää heiluttaen. Tässä vaiheessa pihalle tuotu luonnonrauhan tuhoaja on pakko käynnistää, ja jonkun ihmisistä on lähdettävä perääsi. Juokse vielä pakoon, kunnes moottoroitu rakine ja sen kuljettaja saavuttavat sinut. Kiitä heitä kauniisti haukahtelemalla. Nyt leikki on tullut vaiheeseen kaksi.

Vaihe 2.
Nyt on sinun vuorosi ottaa kiinni peltilehmää, vaikka se pahalta haiseekin. Se oikeastaan lisää jännitystä, samoin kun toosasta kantautuva voimakas jyrinä. Pakenemisestasi suivaantunut ihminen on yleensä tässä vaiheessa helpottunut löytymisestäsi, joten voit käyttä tilannetta hyväksi. Hetken taivuteltuasi hän yleensä tajuaa leikin jatkuvan nyt eri rooleissa. Kiinniotettavasta on tullut kiinniottaja. Ottaessasi jyristintä kiinni, varo kuitenkin joutumasta sen kumimaton alle. Muuten olet entinen mäyräkoira. Leikki päättyy kun et enää jaksa juosta vehkeen perässä, vaan vetäydyt itse kiltisti kotirantaan hotkimaan lihamureketta, tai pihalla vierailleiden porojen lahjuksia.

Mukavia talvileikkejä kaikille!

Puistokemistin paras ystävä on mäyräkoira

...sen olen saanut huomata. Varsinkin niiden ihmisten, jotka notkuvat puistoissa omituisen hajun leijuessa heidän ympärillään, ja sopertelevat minulle syljen sekaisella suomella mitä oudompia juttuja. Nämä puistokemistit tuntuvat erityisesti tykästyneen meihin mäyräkoiriin. Tämän sain huomata taannoisena lauantai-iltana viittä vaille yhdeksän Rajaskin ärrällä. Kioskiin kiireesti laukkaavat tenuttelijat palasivat sieltä kartonkisten serkkujeni kanssa iloisesti turinoiden. Viidessä minuutissa heistä kehkeytyi täysiverisiä mäyräkoiranomistajia, jotka kaipasivat tietysti vertaistukea toisilta mäyräkoiranomistajilta, ja hyväksyntää meiltä karvaisemmilta osapuolilta. Pääsin todistamaan kyllä toisenlaistakin hetkeä, kun yhdeksän tienoossa kioskiin kiiruhtava lepertelijä palasikin ulos tyhjin käsin. Eipä kelvannut meikäläisen hännän heilutus, ei kaunis katse. Painuin heti nollasarjaan. Voiko kello noin voimakkaasti vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen? Mitä maagista siinä viisarin värähdyksessä onkaan?

Lisää yllätyksiä puistojen tarzanit toivat kuraiseen stadiin palattuani. Rauhallisella päiväkävelyllä Agricolan kirkon viereisessä puistossa silmiini pisti kolmen hengen seurue tappamassa aikaa puistonpenkillä, pienen matkan päässä itsestäni. Iloisin mielin päätin tepastella tervehtimään joukkoa ja sainkin tervetulleen vastaanoton. Kurakelistä huolimatta lupasivat, että saan hyppiä heidän jalkojaan vasten, ja antaa suukkeleita suoraan kasvoihin! Ihmisistä se, joka puhui selvästi varisten kieltä, äityikin haastelemaan meikäläiselle oikein tosissaan. Kyseli tietäisinkö oman lajini latinankielistä nimeä, ja vastasi hännänheilutukseeni luettelemalla tyynesti koiraeläimet -heimon kaikki 14 eri sukua latinaksi suuremmin takeltelematta! Entisen yliopiston vahtimestarin loisto himmeni silmissäni vasta kun kuulin hänen kannattavan häntien typistämistä. Hännällinen dobermanni kun ei kuulemma näytä riittävän raisulta. Pöh ja pah!

Pari päivää sitten ulkoillessani kaverini, mäyräkoira Ransun, kanssa Laivurinrinteessä vastaamme tuli lahkeet lepattaen jälleen omituisen emäksiseltä tuoksahteleva risuparta. Se katsahti kysyvästi ulkoiluttajaamme ja osoitti sitten meitä: "Nuo kaverit eivät ole vielä kovin vanhoja, vai mitä?". Olemme mielestämme ikäistämme paremmin kehittyneitä ja viihdymme muutenkin vähän vanhemmassa seurassa, mutta mistä ihmeestä hiippari tiesi ikämme niin tarkkaan? Olisiko sillä omituisella hajulla jotain tekemistä asian kanssa?

No jotta on! Minkälaista pääomaa puistoissa asustaakaan! Ilkka Taipale taitaa olla oikeastaan mäyräkoirien asialla. Vahinko että meikäläisen äänivalta ei taida olla äänivaltaa...