Olen viettänyt kesää ihmislaumani kanssa (ja Siran!) mökillä Pudasjärven korvessa. Mökkeilyyn liittyy mielestäni jotain selittämätöntä taikaa, ja se taika on ilmassa, vedessä, suossa, ojissa, rannoissa ja kallioilla. Mökillä ihmisetkin muuttuvat, kuin taikaiskusta, maanisiksi. Aikansa istuskeltuaan heidän on käynnistettävä jos jonkinlaisia projekteja. Toiset niistä johtavat tuloksiin, toiset niistä jäävät lojumaan pihapiiriin meikäläiselle sopiviksi luolastoiksi.
Jokunen viikko sitten kahdella jalalla seisovat päättivät ryhtyä rakentamaan uutta ulkohuonetta. Vanha on mielestäni oikein oiva, mutta minultapa asiaa ei kysytty. Päätin kuitenkin osallistua projektiin, ja osoittaa miten tarmokas apu rakentamisessa tälläinen mäyräkoira osaa olla (jos haluaa ja keittokinkkua riittää). Oman osuuteni päätin hoitaa projektiluontoisesti tutustumalla naapuruston ulkohuoneisiin, kerätä niistä plussat ja miinukset, ja testata niiden esteettömyys. Kaksijalkaisethan käsittävät esteettömyyden riittävinä kaiteina ja liuskoina, mutta meikätyttö se sanoo että esteettömyys on tärkeää myös mäyräkoiralle! Esteetön pääsy mielenkiintoisiin koloihin ja luoliin, sekä tapahtumien keskipisteeseen noin yleensä, tulisi olla kaiken rakennetun ympäristön suunnittelun tärkein lähtökohta!
Esteettömyyskartoitukseni naapurimökeillä päättyi kolmannen tai neljännen ulkohuoneen kohdalle, minusta johtumattomista syistä. Nahka punaisena kiljuva korsto kun tuli hakemaan minut, juuri kun olin päässyt naapurin ulkohuoneen takana olevasta luukusta sisään itse koppiin. Kopissa ei oltu siivottu, enkä tiedä miten ihmiset sinne itsekään mahtuvat. Ylläni möllötti reikä ja vasta sen toiselta puolelta erotin katon. Kopin lattia oli kauttaaltaan sinapinkeltaisen, ruskean ja mustan liejun peitossa. Testasin sen viskositeettia siinä kevyesti kieriskelemällä. Aromi oli melkoinen, ja muistutti ruoaksi saamaani naudan mahalaukkua. Onneksi naudan mahalaukku on suurinta herkkuani, joten huussikierros ei ollut ollenkaan hääppöinen. Samaan aikaan kopin ulkopuolelta kuului huhuilua. Minua etsittiin.
Kun sitten innoissani juoksin noutajaani tervehtimään ja kertomaan kartoitukseni saldosta, muuttui vastaanottajan ilme täysin. En vieläkään tiedä mitä hän oikein tarkoitti, mutta seuraavaksi löysin itseni viisitoista-asteisesta järvestä. Turkkiini siveltiin jos jonkinlaista myrkkyä ja ihmiset parveilivat närkästyneinä ympärilläni. Eikö sinapinkeltainen kuorrutus heille kelvannutkaan? Olisin vaan halunnut sanoa, että kyseinen huussi saisi minulta täydet pisteet esteettömyydestä. Siihenhän pääsi tutustumaan aukosta kuin aukosta, jopa tälläinen nakki!
(Kuvassa esteetön pikkula ihmisperspektiivistä. Kuva: Helsingin Sanomat)
Tekstit
