22.5.2008

Kevätmuutto jatkuu


(kuvassa urbaani metsänakki tarkkailemassa otuksia seinässä olevan ilmavan aukon läpi, lämmöstä ja valosta nauttien).

Kotiväki on hössöttänyt viime päivinä punaisten tippojeni lisäksi myös omien romujensa kanssa. Ensin muka siirreltiin monta laatikkoa ja tavarapussukkaa jonnekin pitkin pitkää ja kylmää talvea, ja nyt taas ollaan "muuttamassa". Mitä tässä nyt turhia muuttelemaan, kaikkihan on ihan hyvin (jos nyt poisluetaan Ransun ja Taatelin reviirinvaihdokset)! Hau!

Löysin siis itseni pari päivää sitten ihan uudesta paikasta. Menimme sisään isoon taloon, ja siirryimme ylöspäin tosi pienen, ikkunattoman huoneen avulla. Parin oven takaa eteeni avautui vain hivenen isompi huone, jossa kuitenkin oli ikkuna.

Ihmiset ympärillä hosuivat samojen rättien kanssa kuin aikaisemminkin, nyt he vain pyyhkivät joka paikan moneen kertaan, vaikka mitään punaista ei lattioilla näkynytkään. Outoa hommaa. Taitaa olla joillakin ne paljon puhutut "juoksut" tulossa...

Laatikkoja ja muuta rekvisittaa kannettiin huone puolilleen, ja kohta taas jatkui jynssääminen, avasivat vain välillä seinän isoa tuuletusaukkoa. Heti tämän aukon avauduttua huomasin lattialla kirkkaan ja lämpimän kohdan ja otin sen haltuuni. Lämmin paikka herätti muistoja lapsuusajoilta, grillin alla pötköttelystä. Kun ihmiseni yritti hätistellä minua siirtymään, sain hänet luovutamaan olemalla vain ölövinä. Kylmälle ja pimeälle kohdalleko minun olisi pitänyt pölijä siirtyä!

Hetken ihmettelyn jälkeen jättivät meitsin rauhaan, ja jäin raukeana seuraamaan tuuletusaukon ulkopuolella lentelevien, omaa muuttoaan tekevien pienten otusten säälittäviä houkutteluyrityksiä (jotka tapahtuivat pääasiassa viheltelemällä).


Eivätkö ne vieläkään tiedä että meitsi lentää ainoastaan ruokakupille!

11.5.2008

Sarjassamme "Kielletyt makuupaikat, osa 1."

(Kuvassa "Kielletyt makuupaikat, osa 1.": Mummolan sänky)

9.5.2008

Viekas vappu!


Olkoon kirottu tämä vappu!

Miksi ihmeessä ihmiset hankkiutuvat mäyräkoirien omistajiksi, jos eivät viitsi siivota niiden jälkiä. Sama valitus pätee kevääseen ja talveen, mutta vastuuttomuus näkyy parhaiten näin suurina juhlapyhinä. Ei siinä edes mitään, että meikäläinen joutuu puolustamaan paikkaansa lajini sisällä, mutta kun on kilpailtava vielä niiden kilisevien kavereiden kanssa! Ja jos meistä karvamakkaroista nyt vähän sotkua lenkkeilijöiden jalanpohjiin tarttuukin, on se sotku aivan toista luokkaa kuin niiden halpojen kopioiden, joiden nahkat lojuvat puistoissa ja teiden pientareilla, varsinkin heti vapun jälkeen.

Tänä vappuna sain itsekin tuntea anturoissani sen, mikä ero on aidolla mäyräkoiralla ja sen epätoivoisella kopiolla (joita ihmiset aivan liian usein ulkoiluttavat). Joku ruoja oli nimittäin päättänyt jättää sessensä kadun varteen ja seuraava ohikulkija sesseä sitten iloisesti potkaisi. Minä se tuon sotkun päälle kävellä vätystin, nyt on varpaanväli tulehtunut ja loppu historiaa. Elli määräsi parin viikon pillerikuurin, sanoi että sillä ne lasinsirpaleet lähtevät varpaidenvälistä. On se vaan niin kurjaa, kun eivät voi tehdä sellaisia nappeja, että ne maistuisivat tässäkin suussa. Pari päivää nappeja popsittuani osaan erotella antibiootin niin lauantaimakkaran, maksalaatikon, lihapateen kuin kinkunkin seasta. Hyi olkoon!

Anokoot armoa se sellainen olento, jonka tapaan puistosta mäyräkoiria rikkomasta. Puren sitä armotta varpaanvälistä!

(Kuvassa lasinsiru koteloituneena maailman vetävimmän Impin varpaanväliin.)

30.4.2008

Goodbye kaverit!


Vitsi mikä muuttovimma ihmisiin keväisin iskee. Meikäläisen mielestä kevään pitäisi olla varattu narttujen juoksenteluun ja urosten perässäjuoksenteluun. Ei minkäänlaiseen muuttamiseen. Lueskelin tässä hiljan jalkakäytävän reunaan jätetystä kirjeestä, että vaippabuddyni Ransu vaihtaa maisemia ts. vaihtaa reviiriä. Parin viikon kulutta sain toisen kirjeen, jossa kerrottiin että naapurini Taatelikin heittää hyvästit meitsin kulmille, ja lähtee merta edemmäs kalaan. Että ihmiset voivatkin olla ajattelemattomia! Vievät meitsiltä kaikki bestikset. Tässä on ilmeisesti ryhdyttävä aktivoitumaan uusien kontaktien luomisessa, muutenhan mulla ei ole enää kohta kirjeenvaihtokavereita lainkaan! Taidan laittaa paikallislehteen seuranhakuilmoituksen??


(Kuvassa: Ransu & minä rankan matsin jälkeen)

18.4.2008

Junassa on hauska matkustaa


Tämä misu se reissaa ympäri Suomen, kuten tunnettua. Vaihdoinpa viimeinkin kiskoille ja junailin itseni Helsingistä Ouluun. Vauhdikkaalla Pendolinolla se kesti kuutisen tuntia, josta suurimman osan meikäläinen kiersi rapsutettavana lähipenkkien matkustajien jaloissa. Aika hyvin mulla riittikin kavereita koko matkalle!

Tunnustettava on, että Seinäjoen jälkeen matkanteko alkoi riittää. Otin parhaan "ota minut syliin" -ilmeeni, ja hyppäsin maisemaikkunan eteen vahtaamaan maisemia. Sylissä se on mäyräkoiran paikka. Levottomasta juoksenteluvaiheestani huolimatta selviydyin taistellen Oulun rautatieasemalle. Harmi ettei junassa ollut salskeaa urosseuraa. Olisin kyllä voinut vaikka peruuttaa alle...

15.4.2008

Girl you'll be a Woman soon...


Mieli se vetää maahan mäyräkoirankin, ainakin pari kertaa vuodessa. Meikäläisen oireet alkoivat jokunen viikko sitten oikein toden teolla, kun ruokahalu hävisi ja tuli jotenkin... semmoinen levoton olo. Muutin suurin piirtein asumaan oven viereen, ulkoa kun tuli kaikenlaisia vetäviä hajuja ja mieli oli muutenkin sekasortoisessa tilassa. Toisaalta teki mieli huikennella, mutta toisaalta ei oikein viitsinyt alkaa millekään. Olenhan minä tietysti papanoita ja maksalaatikkoa vedellyt ja ihan perustyytyväinen persjalkanen olen edelleen, mutta jotain omituista on tapahtumassa.

Eilen ihmiset keräsivät sitten viimeisetkin matot lattioilta, ja levittivät sohvalle vanhan huovan. Kulkivat talouspaperin kanssa perässäni, ja hinkkasivat lattiaa aina euron kolikon kokoiselta alueelta. Kohta rysähdetään varmasti kaikki alakerran naapurin olohuoneeseen! Tänään huomasin, että lattialle on tiputeltu jotain punaista. Otin siihen tuntumaa ja voin vakuuttaa, että ketsuppia tai puolukkamehua se ei ole. Kuka viitsii sotkea näin piittaamattomasti?! Ja voi vitsi miten se voi mäyräkoiraa pissattaakin. Tavallisti meikäläisen ei tarvitse juuri ulkolenkillä kyykistellä, riittää kun tarpeensa toimittaa. Nyt ei oikeastaan riitä mikään...

Myös ihmisten käytös on muuttunut. Eivät tainneet eilen koirapuistossa silmääkään räpäyttää, niin tiiviisti kyttäsivät puuhasteluani naapurin Ransun kanssa. Onneksi Ransukaan ei moisesta tuijottelusta välitä, joten keskityimme täysillä leikkeihimme. Huolehtisivat mielummin niistä likaisista lattioista!

Taitaakin olla vaihteeksi tirsojen aika. Niiden jälkeen taitaa olla taas juoksuaika...

13.4.2008

Nuuksion kevät



Nyt se on todistettu, kevät on tullut! Tai no, ainakin pääkaupunkiseudulle, ja sinnehän ne sääennusteetkin ymmärtääkseni pääosin keskittyvät. Nuuksion ulkoilureitit olivat oivassa kuosissa, ja sen olivat huomanneet muutkin nelijalkaiset. Vaikka kuinka lueskelin merkkejä poluilta, ei vastaani tullut sitten kuitenkaan yhtään kopukkaa. Narussa pitivät silti meikäläisen, turjakkeet! Liekö meillä pieni luottamuspula, vai mikä muu voisi olla syynä kovaan kohtalooni?




..rätsät?